Vänkärivastaava avautuu · Tarmo Friman · 10.06.2007

Finncon lähestyy kovaa tahtia. Enää noin kuukausi, kunnes potti räjähtää.

Conitea kokoontuu tällä hetkellä yleensä viikon välein ja sillä välillä pitää yhteyttä sähköpostin välityksellä. Tahti varmasti kiihtynee, mitä lähemmäksi tulemme itse tapahtuman ajankohtaa.

Tänään (sunnuntaina) oli jälleen kokous ja kuten aikaisemmissakin kokouksissa, asiaa oli paljon. Kokous kestikin noin nelisen tuntia.

Päällimmäisenä jäi mieleen, että paljon on vielä tehtävää ja paljon vielä tarvitaan tekijöitä. Tarvimme noin 90 ihmistä yhdellä hetkellä, toki tähän on Animecon mukaanluettuna. Tule siis sinäkin osallistumaan Conin järjestämiseen. Katso vaikka ohjelmasta sopiva seminaari ja ala salivänkäriksi. Salivänkärinä ei oikeastaan tarvi, kuin huolehtia, että esiintyjällä on kaikki tarvittava, ettei salissa ei ole liikaa ihmisiä ja että ongelmien sattuessa apu saadaan pikaisesti paikalle.

Uhraa siis vähän aikaa elämästäsi ja tee suuri teko Finnconille, auta meitä conin järjestämisessä. Osallistuminen on helppoa. Täytä rekrylomake osoitteessa http://www.finncon.org/2007/fi/rekry.php .

Näytä arkisto >